Arjen täyskäännös – Töihin paluu äitiysloman jälkeen

Paluu töihin äitiysloman jälkeen

Päiviini on pian tulossa iso ja odotettu muutos. Olen astumassa uusiin saappaisiin ja palaamassa taas työelämään lähes puolentoista vuoden kotonaolon jälkeen. Kun kotona häärää kaksi alle kolmevuotiasta, joilla ikäeroa on alle kaksi vuotta, niin aikamoista hässäkkää tämä on ollut.

Olen viime kuukausina käyttänyt paljon aikaa, siitä vähäisestä vapaa-ajastani, osaamiseni päivittämiseen ja uuden oppimiseen, muun muassa nettikurssien avulla. Tästä olen jonkin verran täällä blogissani jo kirjoittanutkin. Varsinkin nyt, koska vaihdan uuteen työpaikkaan, olen aloittanut orientoitumisen jo hyvissä ajoin ennen varsinaista työnaloitusta. Etten suoraan sanoen olisi alussa ihan pihalla.

Ikuisuudelta tuntuva ensimmäinen äitiysloma

Jäin ensimmäiselle äitiyslomalle vuoden 2014 lopulla. Minusta tuntui todella hassulta jäädä pois vuodeksi ja tietää palaavansa sitten takaisin. Outoa oli myös sijaiseni rekrytoiminen ja hänen perehdyttäminen tehtävääni, ajatuksella, että olen vain vuoden poissa.

Esikoiseni piti minulle vuoden aikana aikamoisen oppikoulun. Hän oli se, joka muutti elämäni ja sen miten voin vapaa-aikaani käyttää. En voinut enää tehdä mitä halusin, silloin kun itse halusin. En myöskään voinut suunnitella asioita tarkkaan, mikä on minulle hyvin luontaista esimerkiksi työelämässä. Nyt piti vain tottua siihen, että en voinut hallita tiettyjä asioita. Varsinkaan hermojani.

Nyt piti vain tottua siihen, että en voinut hallita tiettyjä asioita.
Varsinkaan hermojani.

Reilun vuoden kotona olon jälkeen, halu palata työelämään alkoi olla todella kova ja koin, että jaksan olla parempi äiti, kun saan päivät tehdä jotain ihan muuta. Onneksi poikani sai jäädä vielä isänsä kanssa kotiin muutamaksi kuukaudeksi ennen päiväkotia.

Vuosi tuntui silloin ikuisuudelta, vaikka takaisin tullessa totesin, että hujauksessahan se meni. Olin hyvin nopeasti aivan normaalissa työmoodissa, eihän juuri mikään asia ollut edes muuttunut vuoden aikana.

Toinen äitiysloma – Been there, done that

Toisen lapsen kohdalla äitiyslomalle jääminen ei ollut läheskään yhtä pelottavaa. Ehdin olla välissä töissä vain noin kahdeksan kuukautta. Sijaisen rekrytointi oli helpompaa ja tiesin paremmin, että mihin ominaisuuksiin sijaisessa kannattaisi panostaa. Määräaikaiseen työsuhteeseen on yleensä vaikeampaa löytää sopivaa henkilöä kuin vakituiseen. Minun työnkuvani oli vuosien varressa muodostunut aika laajaksi ja ihan vastaavanlaista roolia ei kannattanut edes yrittää sijaiselle rakentaa. Keskityimme niihin tärkeimpiin osa-alueisiin, joilla homma niin sanotusti rullaisi sen reilun vuoden.

img_4689

Suunnitelmissani oli olla tällä kertaa hieman pidempään kotona. Mutta kävi kuitenkin niin, että yrityksemme uudelleen järjestäytymisen myötä, päädyin etsimään uusia töitä kesken hoitovapaani. Pääsen onneksi aloittamaan uudet työt silti suurin piirtein samoihin aikoihin, kun olin alun perin suunnitellutkin. Nyt olen ollut kotona noin vuoden ja neljä kuukautta.

Se, että mieheni jää jälleen kotiin lasten kanssa, auttaa myös minua todella paljon uuden työn aloituksessa. Minulle on myös tärkeää, että varsinkin nuorimmaiseni saa olla kotona vielä hetken, ennen päiväkotiin menoa.

Uusi työpaikka – Uudet saappaat

Tämän hoitovapaan päätteeksi siirryn siis eri työnantajalle ja vedän jalkaani hieman erilaiset saappaat. Saappaat, jotka ovat ihan uudet, eivätkä ole vielä kenenkään jalkaan päässeet – saan ihan uuden työnkuvan! Nämä saappaat ovat minulle siinäkin mielessä erityiset, että jatkossa katselen markkinointia, ja erityisesti sitä digimarkkinointia, sieltä toiselta puolen pöytää. Siirryn in-house markkinoinnista toimistopuolelle ja asiakastyöhön. Se on yksi asia, joka tekee tästä uudesta työstä niin mielenkiintoisen.

Jatkossa katselen markkinointia, ja erityisesti sitä digimarkkinointia,
sieltä toiselta puolen pöytää.

Olen nyt odottanut kotona kuukauden, että joko saa mennä! Lain mukaan isyysvapaalle jäämisestä pitää ilmoittaa työnantajalle kahta kuukautta aiemmin, mutta onneksi mieheni oli saanut sovittua työnantajansa kanssa niin, että hän pystyy jäämään kotiin jo kuukauden päästä ilmoituksesta. Tämä oli minun töihinpaluuni kannalta todella hyvä asia. Pelkäsin, että jos olisin pystynyt aloittamaan työt vasta kahden kuukauden päästä, olisi se voinut vaikuttaa myös työllistymiseeni.

Jännittääkö?

Aiemmin työpaikan vaihtaminen on aina saanut minut hyvin epävarmaksi tulevan suhteen. Oliko tämä oikea päätös? Entä jos en osaa mitään? Toki nämä ajatukset ovat myös nyt mielessäni käyneet, mutta itseasiassa yllättävän vähän. Enimmäkseen olen ollut vain innoissani ja luottavaisin mielin.

Kyllä se siitä, pikku hiljaa. Kunhan vain muistan, että kaikkea ei tarvitse heti osata.

Edellisestä työpaikanvaihdosta on kulunut lähes kuusi vuotta. Tänä aikana on vapaa-ajalla ja työelämässä tapahtunut paljon kaikenlaista. Tunnen itseni, tiedän mitä haluan sekä ymmärrän osaamiseni nyt paljon paremmin. Näistä syistä myös työpaikan vaihtaminen ei ole enää ollenkaan niin jännittävää, kuin se joskus oli. Jotain kehitystä on siis selkeästi tapahtunut.

Kyllä se siitä, pikku hiljaa lähtee. Kunhan vain muistan, että kaikkea ei tarvitse heti osata.

Lyhyt, mutta sitäkin arvokkaampi aika kotona pienten lasten kanssa

Lapset ovat pieniä vain hetken, eikä sitä aikaa saa koskaan takaisin. Töissä ehtii kyllä olla lopun elämäänsä. Tästäkään huolimatta, en itsekään ole osannut olla kotona tämän kauempaa. Tässä, niin kuin kaikessa muussakin lapsiin liittyvässä, voi vain todeta, että kukin tyylillään.

Isien sen sijaan tulisi mielestäni olla kotona kauemmin lasten kanssa ja työnantajien pitäisi ehdottomasti tukea tätä enemmän. Aika harvinaista on vielä, että isälle palkataan sijainen perhevapaan ajaksi. Mies osaa varmasti hoitaa lapsensa siinä missä työnsä. Naiset voisivat halutessaan palata aikaisemmin työelämään ja se myös parantaisi naisten asemaa työmarkkinoilla. Toivottavasti saamme nyt hallitukselta tasa-arvoisen perhevapaauudistuksen!

Minä olen kotona vielä muutaman päivän ennen kuin vuoro vaihtuu ensi maanantaina. Nautin näistä aurinkoisista pakkaspäivistä, jotka jatkossa vietän toimistolla kaihtimet tiukasti kiinni, ettei aurinko vaan heijasta tietokoneen näyttöön 🙂

Etsitkö töitä? Katso vinkkini työnhakuun ja LinkedInin hyödyntämiseen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s